admin


Emilia sijoittui Pietarin Eurooppa Cup-osakilpailussa viidenneksi. Pitkästä kansainvälisestä kilpailutauosta huolimatta Emilia pysyi hyvin maailman kärkinaisten vauhdissa. Esimerkiksi pronssiottelu Japanin alle 21-vuotiaiden mestaria vastaan päättyi varoitusten kautta Japanilaisen voitoksi. Judon erikoislehden Hansokun haastattelussa Emilia tiivisti päivän tapahtumat seuraavasti: Ekassa matsissa hieman tahmeaa ottamista ja tuntu, että jäi koko ajan liian sivuun […]

Emilia viides kivenkovassa Pietarin Eurooppa Cup-kilpailussa


Viimeisiin kirjoituksiin valmistautuva Emilia keskittyy tällä hetkellä lukemiseen. Kansainväliset kilpailut on kuitenkin lähellä. Jo huhtikuun puolivälissä olisi tarkoitus hakea tuntumaa koviin kansainvälisiin kilpasiskoihin Pietarin Eurooppa Cup-kilpailuista.

Kansainväliset kilpailut lähestyvät





Harrastan judoa jotta kehittyisin paremmaksi ja pärjäisin tässä lajissa mutta harrastan sitä myös siksi, että rakastan judoa ja sen parissa olevia ihmisiä. Olen saanut judon kautta monia hyviä ystäviä, joista yksi on saksalainen Hannah Deliu, joka oli kanssani yhtäaikaa palkintokorokkeella alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että Hannah […]

Nuorten MM-pronssimitalisti vieraili Suomessa





Emilia Kanerva voitti kolmannen kerran peräkkäin judon SM-kultaa naisten sarjassa. SM-kilpailut järjestettiin Oulussa 14.-15.5.2016. Alle 63 kg sarjassa hallitseva alle 18-vuotiaiden Euroopan Mestari Emilia voitti oman alkupoolinsa kolmella otteluvoitolla. Välierä päättyi Emilian heittoon ajassa 59s ja toisesta välierästä finaalivastustajaksi tuli naisten 1-maajoukkueen Anni Ikälä. Finaali alku oli tiukka ja tasaväkinen, […]

Emilia voitti jälleen SM-kultaa


Emilialle kisavuosi 2015 oli huikea menestys: EM-kultaa, MM-hopeaa ja EYOF-pronssia. Lisäksi 3 Eurooppa Cup-voittoa, 3 SM-kultaa ja maailmanranking-listan 1. sija. Todella kovia saavutuksia, joiden pohjalta Emilia valittiin mm. vuoden judokaksi Urheilutoimittajain Liiton toimesta ja Top Ten-urheilijaksi Mäkelärinteen urheilulukiossa. Emilia haki näiden pohjalta myös urheilija-apurahaa, mutta näytöt eivät riittäneet. Kirkkonummen Judoseuran […]

EM-kulta ja MM-hopea ei riittänyt urheilija-apurahaan ja kunnolliset harjoittelutilat haittaavat ...



Emilia Kanerva voitti kultaa Baltic Sea Championships-judokilpailuissa. Orimattilassa 5.3.2016 järjestetyihin kansainvälisiin judokilpailuihin osallistui yli 300 ottelijaa Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta ja Ranskasta. Alle 21-vuotiaiden painoluokassa alle 63kg Emilia oli ylivoimainen voittaen kaikki 4 otteluaan. Emilia vaihtoi vuoden 2016 alussa alle 21-vuotiaiden sarjaan ja painoluokkaan alle 63kg. Vastustajat ovat tänä vuonna […]

Emilia Kanerva voitti kultaa Baltic Sea Championships-kilpailussa