Emilia viides kivenkovassa Pietarin Eurooppa Cup-kilpailussa


Emilia sijoittui Pietarin Eurooppa Cup-osakilpailussa viidenneksi. Pitkästä kansainvälisestä kilpailutauosta huolimatta Emilia pysyi hyvin maailman kärkinaisten vauhdissa. Esimerkiksi pronssiottelu Japanin alle 21-vuotiaiden mestaria vastaan päättyi varoitusten kautta Japanilaisen voitoksi.

Judon erikoislehden Hansokun haastattelussa Emilia tiivisti päivän tapahtumat seuraavasti:

Ekassa matsissa hieman tahmeaa ottamista ja tuntu, että jäi koko ajan liian sivuun eikä oikein mahdollisuuksia omiin yrityksiin. Pian tuli kuitenkin hyvä mattopaikka, jonka sain hyödynnettyä ja kaveri luovutti.

Toisessa matsissa vastaan tuli vahva hollantilainen ja varsinaisen otteluajan hallitsin ja kaveria varoitettiinkin passiivisuudesta. Uusien sääntöjen mukaan matsi meni kuitenkin jatkoajalle kunnes 2 minuutin kohdalla kaveri sai heitettyä wazarin. Vähän omaa hölmöilyä, kun työnsin päälle, jolloin kaverin oli helppo pudotta polviseoinageen. Luulin vielä itse, että matsi jatkuu, koska omasta mielestä tulin mahalle. Wazari siitä kuitenkin annettiin, joten turha harmitella jälkeen päin. Matsi oli ihan voitettavissa, mutta tällä kertaa näin. Jatkoaika pisti kädet kuitenkin pahasti hapoille, kun kaveri jaksoi vielä puristaa kovaa.

Keräilymatseissa sujuikin sitten paremmin ja tuntui että sai enemmä tehtyä omaa judoa. Ensimmäisenä voitin venäläisen hidari uchimatalla ja otin päälle sidonnan. Tämä hieman ihmeellistä, koska en yleisesti ole hidari ollenkaan. Positiivinen yllätys kuitenkin, että sain heiton onnistumaan kun paikka siihen aukesi kaverin hakatessa migi kahvaa.
Toisessa keräilyssä vastassa oli ranskalainen, jonka voitin migi sodella. Tästä ottelusta jäi todella hyvä fiilis, koska omasta mielestä sain tehtyä omaa judoani todella hyvin.

Pronssimatsissa lyhyempi japanilainen oli kuitenkin liian paha vastustaja ja sain kolme shidoa ja sitä kautta hansokumaken. En tuntenut olevani hädässä matsissa, mutta en vain yksinkertaisesti saanut tehtyä mitään. Tottakai harmittaa, koska mitaliin olisi ollut mahdollisuus, mutta tällä kertaa näin ja Kaunasin eurooppa cupissa sitten paremmin!